MUSIKAALIEN HELMET CD LEVYLLÄ !

 - Kampaano Rissanen - Paimion Hautaustoimisto Kotamäki- Paimion Sähkömuseo- Flores Martan- Kaupungin Infopiste- Paimion Kirjakauppa -

Paimion Kesäteatteri

Paimion Kesäteatterin kotisivut

LAPSI- JA NUORISOTEATTERI

 

Kevään 2012 harjoitukset alkavat 4.12. Elina Tuommisen johdolla Apilatiellä.

Harjoitukset jatkuvat aina sunnuntaisin toistaiseksi.

Kaikki uudet ja vanhat näyttelijänalut mukaan !!


 

  Paimion kesäteatterin nuorisojaosto aloitti toimintansa alkusyksystä 1998. Kesäteatterin hallitus päätti elokuun kokouksessaan tarjota yläaste- ja lukioikäisille nuorille tilaisuuden tulla mukaan ammattimaisesti ohjattuun harrastukseen. Lokakuussa 1998 uuteen nuorisoteatteriin ilmoittautui yli 30 innokasta nuorta, joista tosin suuri osa oli tyttöjä teatterin perinteen mukaisesti. Marraskuussa ryhmä aloitti ilmaisutaidon alkeilla, joita opettivat turkulaiset teatteri-ilmaisun ammattilaiset Hanna Koistinen ja Sarika Kaunisto. Joulun alla nuorista koottiin jo lauluryhmä sekä tiernahenkilöjoukko, joka esiintyi useissa kohteissa, muun muassa kesäteatterin 20 -vuotisjuhlassa, vanhainkodissa ja kaupungin joulun avaustapahtumassa.Syksyllä 2007 nuorisoteatterin toiminta laajentui lapsi- ja nuorisoteatteritoiminnaksi.

 Oikealla puolella näet näytelmät jotka lapsi- ja nuorisoteatteri on esittänyt.